Copy
LUMA-tiedekasvatuksen ajankohtaiset uutiset, tapahtumat ja tuoreimmat blogitekstit yhdessä uutiskirjeessä.
Etkö näe viestiä kunnolla?
Lue tämä uutiskirje selaimellasi.
Opettajat ja lapset tutkivat syksyistä luontoa.

Hyvää lukukauden alkua, LUMA-aineista kiinnostunut opettaja!

Syksyn alku merkkaa myös LUMA-keskuksien toiminnan käynnistymistä. Pidäthän palvelumme mielessä, kun suunnittelet tulevat syksyn opetusta tai haluat kehittää omaa osaamistasi: LUMA-keskukset järjestävät myös monimuotoista vapaa-ajan toimintaa lapsille ja nuorille. Päivittyvän kerholistauksen löydät tältä sivulta.

Ilmoita koulusi tai muu oppimisyhteisösi mukaan

Tutustu Aalto-yliopisto Juniorin tarjontaan koululaisryhmille.

Aalto-yliopisto Juniorin syyslukukauden varauskalenteri on auki

Aalto-yliopisto Juniorin maksuttomat opintokäynnit ja etätyöpajat ovat nyt varattavissa koululaisryhmille alakoulusta lukioon ja ammatilliseen koulutukseen!  Työpajoja on Aalto-yliopiston eri aloilta, eli matematiikasta ja ohjelmoinnista, kemiasta, taloudesta ja yrittäjyydestä, taiteesta ja muotoilusta sekä fysiikasta ja teknologiasta. Työpajojen ohjaajina toimivat Aalto-yliopiston opiskelijat.
 
Tutustu valikoimaan ja varaa ryhmällesi sopiva aika nettisivuiltamme
 
Lue lisää Millennium Youth Prize -kilpailusta.

Onko sinulla ryhmä, joka innostuu haasteista?

Kansainvälinen Millennium Technology Prize eli Millennium teknologiapalkinto etsii elämäämme parantavia teknologisia innovaatioita. Tästä inspiroituneena Tekniikan Akatemia-säätiö, Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Tampereen yliopisto ja LUMA-keskus Suomi järjestävät neljättä kertaa kilpailun 19-vuotiaille ja sitä nuoremmille innovaattoreille.

Yliopistojen professorit antavat nuorten selvitettäviksi kolme erilaista globaalia kestävän kehityksen haastetta. Kilpailuun osallistujien tulee esittää uusia, toteuttamiskelpoisia ratkaisuja näihin haasteisiin.

Katso osallistumisohjeet täältä, tai vinkkaa tutulle nuorelle.
Ilmoittaudu LUMA-keskus Pohjanmaan lukukauden avajaisiin.

LUMA-keskus Pohjanmaan lukuvuoden avajaiset 30.8.2022

Kasvatus- ja opetusalan ammattilainen, lämpimästi tervetuloa LUMA-keskus Pohjanmaan lukuvuoden avajaisiin tiistaina 30.8.2022 klo 14-15:30 Vaasan yliopistoon ja SAGA-tiedeluokkaan. Voit myös osallistua tapahtuman virtuaaliseen osuuteen klo 14-14:45.

Ohjelmassa on syksyn tarjonta ja professori Heidi Kuusniemen esitys satelliiteista opetuksessa.
Tapahtumassa on mahdollista tutustua lainattavaan opetusvälineistöön.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset nettisivuillamme
Tutustu koululaisten tiedeviikoon Arktikumissa.

Koululaisten tiedeviikko Arktikumissa 19.9.-23.9.2022

Lapsille ja nuorille suunnattu tiedetapahtuma Koululaisten tiedeviikko järjestetään Arktikumissa, Rovaniemellä ma 19.9. – pe 23.9.2022. Suositussa tapahtumassa on runsaasti tarjolla mielenkiintoisia ja monipuolisia tiede- ja taidetyöpajoja ala- ja yläkoulujen oppilaille sekä lukiolaisille. Työpajat ovat maksuttomia ja niihin ilmoittaudutaan etukäteen. Tiedeviikon järjestää Arktinen keskus/Arktikum-tiedekeskus, LUMA-keskus Lappi, Lapin lasten ja nuorten yliopisto, Lapin maakuntamuseo, Lyseonpuiston IB-lukio, Tähtitieteellinen yhdistys Corona Borealis ja ESERO Finland/Heureka. Tiedeviikko on suunnattu Rovaniemen koululaisille ja lukiolaisille.
 
Lue lisää tapahtumasta verkkosivuiltamme
 
(Kuva: Pekka Salo)
Tutustu Gadolinin tiedetorstai-tapahtumasarjaan.

Tule kuulemaan ajankohtaisesta tutkimuksesta Gadolinin Tiedetorstaihin!

Kemianluokka Gadolinin Tiedetorstait järjestetään kuun toisena torstaina syyskuusta alkaen aina kello 14-15. Tiedetorstai-tapahtumat pidetään etänä. Tiedetorstait on suunnattu yläkoululaisille ja lukiolaisille sekä heidän opettajilleen, mutta toivotamme tapahtumiin tervetulleeksi kaikki tieteestä kiinnostuneet!
 
Ensimmäisen tiedetorstain 8.9. aiheena on luonnonmateriaalien ja biomuovien kehitys tavallisen muovin korvaajaksi. Tule kuuntelemaan, miten luonnonmateriaaleja ja biomuoveja käytetään tämän hetken tutkimuksessa tuotekehityksessä, ja millaisia haasteista tutkimuksessa on. Tilaisuudessa puhuu Kati Meriläinen, 28-vuotias väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolta.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan.

 
Varaa vierailukäynti SAGA-tiedeluokkaan.

Vierailukäyntien varaus SAGA-tiedeluokkaan aukeaa 1.9.2022.

LUMA-keskus Pohjanmaan SAGA-tiedeluokan työpajoissa päästään tämän syksyn uutuutena tutustumaan satelliitteihin.

Tervetuloa vierailemaan Vaasan yliopistoon! Ilmoittautuminen vierailuryhmille varhaiskasvatuksesta yläkouluun aukeaa 1.9.

LUMA-keskus Pohjanmaan nettisivuilla
 
Tutustu Linkin ohjelmointikerhoihin.

Hyppää mukaan ohjelmointikerhoon – myös etänä!

Tiedeluokka Linkissä alkaa syyskuussa useita ohjelmointikerhoja etänä ja pääkaupunkiseudulla. Kerhoja on erityisesti aloittelijoille, mutta kerhoja löytyy myös kokeneemmille koodareille, niin ala- kuin yläkoululaisillekin.
 
Kerhot järjestetään Kumpulan kampuksella Helsingissä ja etänä Zoomin välityksellä eli nyt voit ilmoittautua mukaan myös mistä päin Suomea hyvänsä. Luvassa on paljon kivaa oppimista ja onnistumisia!
 
Tarkemmat tiedot kerhoista, ajankohdista ja ilmoittautumislomake löytyvät kotisivuiltamme
Tervetuloa Gadolinin kemiakerhoihin syksyllä!

Tervetuloa oppimaan tutkimisen taitoja kemiakerhoihin

Kemianluokka Gadolin järjestää kemiakerhoja, joissa kerholaiset pääsevät tositoimiin aidossa kemian laboratoriossa. Kokeiden tekemisen myötä osallistujat pääsevät harjoittelemaan tutkimisen taitoja innostavalla ja hauskalla tavalla. Kerhoissa tarjotaan hauskoja ja turvallisia kotikokeita koko perheelle sekä näyttäviä ja ikimuistoisia laboratoriokokeita.
 
Syys-joulukuussa järjestämme kolme tiedekerhoa: 8-11-vuotiaille lähikerhona Kumpulassa syyskuusta marraskuuhun, yläkoululaisille lähikerhona Kumpulassa marras-joulukuussa ja etäperhekerho verkossa 6-9-vuotiaille syyskuusta marraskuuhun.
 
Kerhoilmoittautuminen aukeaa 22.8. Lue lisää kerhoista ja ilmoittaudu mukaan Gadolinin verkkosivuilta.
 

Kehitä ammatillista osaamistasi

Lue lisää LUMATIKKA-kursseista.

LUMATIKKA-kurssit toteutetaan viimeistä kertaa - vielä ehdit osallistua!

Opettaja, suositut LUMATIKKA-verkkokurssit toteutetaan viimeistä kertaa ohjatusti tänä syksynä. Nyt on mahdollisuutesi saada maksutta tukea opetustyöhösi sekä päivittää innostavan ja toiminnallisen matematiikan opetuksen taitojasi! Koulutus on suunnattu opettajille varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle.

”Parasta Lumatikassa on konkreettiset esimerkit ja opit. Koen kasvaneeni opettajana kurssin edetessä. Sain itsevarmuutta erilaisten opetustyylien kokeilemisessa ja tapojeni uudistamisessa.”

Syksyn verkko-opinnot alkavat 22.8. ja päättyvät 13.11. Kurssialueeseen voit tutustua viikkoa ennen opintojen alkua. Etenet yhteisessä, mutta joustavassa aikataulussa muiden osallistujien kanssa.

“Antoisa kokonaisuus, joka on töiden ohessa mielekästä suorittaa verkko- ja vertaisopiskeluna.”

Lue lisää koulutuksesta ja liity kurssialueelle nettisivultamme.
Lue lisää LUMA-keskus Suomen ja MAOLin järjestämäst uusien opettajien illasta.

LUMA-keskus Suomen ja MAOLin uusien opettajien ilta

Tervetuloa MAOL ry:n ja LUMA-keskuksen Uusien opettajien iltaan 31.8. verkon välityksellä!

Uusien opettajien illassa pääset keskustelemaan kokemuksistasi ja kysymään kysymyksiä muilta uusilta opettajilta sekä MAOL-mentoriopettajilta. Etätapahtuma on avoin kaikille LUMA-keskus Suomen ja MAOLin toiminnasta kiinnostuneille.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan.

Tutustu projektioppimista käsittelevään verkkokoulutukseen.

LUMA-aineet ja monialainen projektioppiminen -verkkokoulutus (2 op)

Koulutuksessa syvennytään monialaiseen projektioppimiseen LUMA-aineiden näkökulmasta. Koulutukseen osallistujat saavat valmiuksia ilmiölähtöisten, monititeteisten ja eheyttävien oppimiskokonaisuuksien sekä teemaopintojen toteuttamiseen.

Koulutuksen aikana tutustutaan tutkimustietoon projektioppimisesta sekä viimeaikaiseen suomalaiseen kehittämistyöhön, joka liittyy LUMA-aiheisiin monialaisiin oppimisprojekteihin. Koulutuksen aikana käsitellään uusia materiaaleja ja työkaluja opetuksen kehittämiseen käytännössä. Lisäksi opettajat saavat tukea oman projektioppimiskokonaisuuden suunnittelussa.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan.
Tutustu uusiin matematiikan opetusmateriaaleihin.

Matematiikan opetusmateriaaleja opettajilta opettajille - kokeile nyt!

Opettajat ja LUMA-keskus Suomi -verkoston asiantuntijat ovat kuluneen vuoden aikana kehittäneet opetusmateriaaleja teknologian, ohjelmoinnin ja matematiikan opetukseen. Yhteistyön tuloksena syntyneet opetusmateriaalit Arduino-paketti yläkouluun ja lukioon sekä Murtolukumysteeri on nyt julkaistu kehitysversioina laajemmin käytettäväksi. Kokeile oman luokkasi kanssa ja anna palautetta materiaaleista.

Tutustu matematiikan opetuksen teemanumeron sisältöihin.

Matematiikan opetuksen teemanumero julkaistu

LUMATIKKA-ohjelman koulutushenkilökunta on yhteisvoimin julkaissut LUMAT-B-lehteen teemanumeron matematiikan opetukseen liittyvistä aiheista. Teemanumeron tarkoituksena on nostaa esille LUMATIKKA-ohjelman matematiikkainnostusta nostattavia sisältöjä ja ohjelman vaikutusta suomalaisessa opettajankoulutuskentässä.Tutustu teemanumeroon verkkosivuillamme.

Tutustu maksuttomiin verkkokursseihin Scratchista ja 3D-tulostukseesta.

Tule mukaan maksuttomille verkkokursseille Ohjelmointia Scratch-ohjelmalla ja 3D-tulostuksen perusteet!

Haluaisitko hyödyntää ohjelmointia tai 3D-tulostusta opetuksessasi? Tutustu aiheisiin LUMA-keskus Pohjanmaan ja Vaasan yliopiston avoimen yliopiston syksyn verkkokursseilla Ohjelmointia Scratch-ohjelmalla (1 op) ja 3D-tulostuksen perusteet (1 op).

 ”Kurssi oli todella mielenkiintoinen ja hauska! Kurssissa parasta oli se, että pääsi itse tekemään ja koodaamaan hyvin vähilläkin ennakkotiedoilla ohjelmoinnista. Kurssi oli myös laajuudeltaan sopivan kokoinen työn ohessa suoritettavaksi.”

Tervetuloa myös webinaariin Scratch! – Innostu ohjelmoinnista 6.9. klo 14-15.30.

Lue lisää ja ilmoittaudu nyt kursseille ja webinaariin (linkki verkkouutiseen):

Muuta ajankohtaista

TikTok-videon kemiallinen kaava

Miten kemia on läsnä arkisen elämän ilmiöissä? Millaista kemian opiskelu on? Mitä tapahtuu erilaisille asioille, kun ne upottaa nestetyppeen? Viimeisen vuoden aikana nuoret ovat saattaneet törmätä kemia-aiheisiin videoihin TikTokissa vieraillessaan. Videoiden takana on Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksella toimiva Kemianluokka Gadolin, joka haluaa näyttää, että kemia on muutakin kuin Bohrin atomimalli tai erilaiset laskutehtävät. Jatka lukemista verkkosivuillamme.


LUMA-päivillä esillä ansiokkaita tiede- ja teknologiaprojekteja ympäri maailman

Tänä vuonna LUMA-keskus Suomi-verkosto palkitsi kolme ansioitunutta lasten ja nuorten projektitiimiä sekä kolme oppimisyhteisöä heidän hyvistä käytänteistään. Tuomaristo on kuvannut parhaita palkittuja projekteja oppijalähtöisiksi, kekseliäiksi ja yhteistyötä korostaviksi. Voittajat saivat palkintonsa 13.6. LUMA-päivien yhteydessä järjestetyssä StarT-gaalassa. Palkintojensa lisäksi he saivat nelipäiväisen matkan Suomeen. Jatka lukemista verkkosivuillamme.
 

LUMA-opetuksen kehittämistyö jatkuu syksyllä – mukaan uusia kouluja ja päiväkoteja

Tänä kevään LUMA-kehittämisyhteisön täydennyshaussa mukaan haki 27 koulua ja päiväkotia. Meillä oli ilo perehtyä laadukkaisiin hakemuksiin ja hyväksyä lopulta kaikki hakeneet mukaan. Lämpimästi tervetuloa toimintaan syksystä alkaen! Jatka lukemista verkkosivuillamme.

Huippututkimuksia tiedekerhossa

Automaation ja tietotekniikan opiskelija Alma Ohrankämmen toimi yhdessä toisen opiskelijan kanssa syksyllä 2021 Vaasan yliopiston LUMA-keskus Pohjanmaan tiedekerhon ohjaajina. Millaista tiedekerhon ohjaaminen oli? Mitä ohjaajana voi oppia? Lue sivuiltamme, kuinka hän kommentoi kokemustaan.

Kemian hyväksi -palkinto 2022 on myönnetty professori Maija Akselalle

Palkinto luovutettiin hänelle Kemian Päivien yhteydessä 8.6.2022 Helsingin Messukeskuksessa. Jatka lukemista verkkosivuillamme.

Yhteistyökumppaneiltamme

Tutustu Haltialan kursseihin opettajille.

Innostu kansalaistieteestä ja lataudu luonnossa Haltian kursseilla!

Haltian luontokoulu järjestää syksyllä kaksi maksutonta kurssia opettajille, tervetuloa mukaan!
 
Miten innostaa oppilaita lajintuntemukseen? Lajintunnistuksesta ekosysteemitutkimukseen – iNaturalistin avulla - kurssilla 1.9.2022 tutustut iNaturalistin käyttöön ja iNaturalist-projektin perustamiseen. Saat vinkkejä, miten voit rakentaa oppilaille sopivaa tutkimusprojektia, jossa opitaan ekosysteemeistä ja lajien vuorovaikutussuhteista. Kurssi toteutetaan ulkona Haltian lähimetsässä. Kurssi on suunnattu peruskoulun opettajille.
 
Lataa aivosi luonnossa - kurssilla 15.9.  opitaan luonnon hyvinvointi- ja terveysvaikutuksista käytännön harjoitusten avulla.Tule rentoutumaan ja latautumaan Haltian lähiluonnossa sekä tutustumaan Haltian saman nimiseen erikoisnäyttelyyn. Tehdään Metsämieli-rentoutumisharjoituksia ja kevyttä metsäjoogaa luonnossa, keskustellaan ja virkistäydytään. Kurssilla opetettavat harjoitukset ovat sovellettavissa myös oppilasryhmille.
 
Lue lisää ja ilmoittaudu.
 
Tutustu Tiedelukutaidon perusteet -verkkokurssiin.

Oletko jo tutustunut maksuttomaan kurssiin Tiedelukutaidon perusteet?

Kurssilla opiskelija esimerkiksi perehtyy tieteellisen tiedon luonteeseen ja siihen, kuinka tieteellinen tieto rakentuu, oppii etsimään tietoa ja arvioimaan sen luotettavuutta. tutustuu erilaisiin tieteellisiin artikkeleihin ja oppii lukemaan niitä sekä tutustuu korkeakouluopintoihin ja eri tieteenaloihin.

Yliopisto myöntää kurssisuorituksesta 2 opintopistettä, jotka voi käyttää lukio-opintoihin tai myöhemmin osana yliopistotutkintoa. Kurssi on saanut kiitosta erityisesti monipuolisista tehtävistä sekä kiinnostuvista ja selkeistä teksteistä.

“Kurssilla selitettiin aiheet paremmin ja yleistajuisemmin kuin muistan kertaakaan opintojeni aikana tapahtuneen. Lisää näitä!”

“Paras suorittamani MOOC-kurssi.”
 
Tutustu kurssiin tarkemmin.
Ilmoittaudu MAOLin koulutuspäiville!

Ilmoittaudu nyt MAOLin koulutuspäiville 7.–8.10.!

MAOL ry:n koulutuspäivät matemaattisten aineiden opettajille järjestetään tänä syksynä Otaniemessä, Espoossa 7.–8.10. Ohjelma on nyt julkaistu ja ilmoittautuminen on auki.

Teknologian aalloilla, I teknologins vågor -teemalla on tarjolla ajankohtaista ohjelmaa niin lukion, peruskoulun kuin ammattikoulujenkin opettajille. Lauantaina on tarjolla yli 30 työpajaa, ja ohjelman täydentävät perjantain ekskursiot ja lauantain iltajuhla.

Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan!
Lue lisää TuKoKe-työpajoista.

Tervetuloa TuKoKe-työpajoihin

Onko mielessäsi kysymyksiä TuKoKe-työn ohjaamisesta tai TuKoKeen osallistumisesta? Nyt on tarjolla vertaistukea ja vinkkejä! Järjestämme elo–marraskuun aikana viisi opettajille ja ohjaajille suunnattua etätyöpajaa, joissa keskustellaan TuKoKe-töiden ohjaamisesta eri kouluasteilla sekä kansainvälisiin tapahtumiin osallistumisesta. Tule mukaan kysymään, keskustelemaan tai jakamaan omia vinkkejäsi TuKoKe-työskentelystä!
 
Lisätietoa löydät verkkosivuiltamme.

Osallistu ESERO-täydennyskoulutuksiin

ESERO Finland -täydennyskoulutukset ovat monialaisia, oppiainerajat ylittäviä, vuorovaikutusta, kestäviä elämäntapoja vahvistavia, ohjelmoinnin sekä digitaalisten sovellusten käyttöön ohjaavia sekä ilmiölähtöisiä. Avaruus ilmiönä tarjoaa ajankohtaista tutkimusta sisältävän, roolimalleja, uramahdollisuuksia avaavan, kiehtovan ja helposti lähestyttävän teeman STEAM-kokonaisuuksille. Avaruustutkimus ulottuu laajasti eri tieteisiin, ympäristöön ja kestävän kehityksen periaatteisiin sekä innovaatioprosesseihin.

Syksyllä 2022 järjestetään useita täydennyskouluksia, tutustu valikoimaan ja varaa paikkasi!

Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa:

Facebook
Facebook
Instagram
Instagram
Twitter
Twitter
YouTube
YouTube
Saat tämän sähköpostiviestin, koska olet tilannut LUMA-uutiskirjeen. 

Halutessasi voit päivittää tilausasetuksesi tai lopettaa tilauksen.
Aiemmat uutiskirjeet löydät täältä:

LUMA-keskus Suomi, PL 55, 00014 HELSINGIN YLIOPISTO
Lähetä meille sähköpostia