Seinäjoen yliopistokeskuksen Epanet-uutiskirje 4/2021
|
|

Aiheita 11.2.2021
- Onko "pikkukaupunki" ruma sana?
- Puettavaa teknologiaa – onko itsensä mittaamisessa järkeä?
- Lohkoketjuista lohkeaisi enemmänkin hyötyjä
- Suupohjan radasta aluetaloudellisten vaikutusten arviointi ja webinaari
- Vettä pellossa
- Opiskelijatyöstä uusia näkökulmia yrityksille
- Kuvia kampukselta
- Muuta mainittavaa
- Kesäyliopiston uutiskirje
- Reunalaskenta tuo tehoa työkoneisiin
- Etelä-Pohjanmaan korkeakoulusäätiö tukee tutkimusta
Helmeilevää helmikuuta!
|
|

Onko "pikkukaupunki" ruma sana?
"Taannoisessa tutkimushankkeessamme huomasimme, että kaupunginjohtajat eivät halunneet kutsua johtamiaan kaupunkeja pikkukaupungeiksi. Ilmeisesti pikku-etuliite loi mielikuvia jostakin vähempiarvoisesta, epäajanmukaisesta tai jopa taantumisesta. Sen sijaan he puhuivat seutukaupungeista."
Aiheesta kirjoittaa Ari Hynynen.
|
|
Puettavaa teknologiaa – onko itsensä mittaamisessa järkeä?
Mitä mittaat itsestäsi ja miksi? Nykyaikana on helppoa keksiä uusia tapoja mitata itseään ja elimistöään uusien välineiden ja tekniikan avulla. Mittaaminen on myös yhä edullisempaa – älykelloja ja -sormuksia saa jo moneen eri hintaan. Tekniikka on tuonut lukuisia uusia mittaustapoja, mutta onko itsensä jatkuvassa mittaamisessa järkeä tai hyötyä? On helppo jäädä koukkuun uusiin mittaustapoihin ja niiden avulla optimoida esimerkiksi painoa, lihasmassaa, rasvaprosenttia, sykettä tai askeltensa määrää. Mittaaminen voi tuoda iloa ja onnistumisen tunnetta. Mutta entä, jos omat tavoitteet jäävätkin saavuttamatta?
Aiheesta kertoo automaatiotekniikan yliopistonlehtori, KTT, dosentti Timo Mantere 17.2. kello 17–18 Minä & tiede, Vaasan yliopisto
Tilaisuus on maksuton, osallistumislinkki lähetetään ilmoittautuneille.
Lisätietoja ja ilmoittautumislinkki.
|
|
Lohkoketjuista lohkeaisi enemmänkin hyötyjä
Ari Sivula, Ahm Shamsuzzoha & Petri Helo: Requirements for BlockchainTechnologyin Supply Chain Management: An Exploratory Case Study.
Ari Sivula kertoo julkaisusta näin: ”Lohkoketjut mahdollistavat uudenlaisten tuote- ja palvelu innovaatioiden sekä liiketoimintamallien synnyn. Lohkoketjuihin sekä niiden tuomiin uusiin mahdollisuuksiin ja toisaalta haasteisiin tehtyä tutkimusta on ollut toistaiseksi varsin vähäisesti. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia lohkoketjun hyödyntämistä osana erityyppisten yritysten toimintaa. Tutkimus osoittaa, että lohkoketjulla on hyödyntämispotentiaalia logistisissa verkostoissa muun muassa läpinäkyvyyden parantamisessa, tiedon jaossa, liiketoimintaekosysteemin hallinnassa sekä digitaalisten palveluiden kehittämisessä.”
Lisätietoja Ari Sivula ari.sivula (a) seamk.fi ja Petri Helo petri.helo (a) univaasa.fi
Kuva on kopioitu julkaisusta.
|
|
Suupohjan radasta aluetaloudellisten vaikutusten arviointi ja webinaari
Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti on arvioinut Seinäjoen ja Kaskisten sataman välillä kulkevan Suupohjan radan kolmen vaihtoehtoisen kehityskulun aluetaloudelliset vaikutukset. Radan sulkeminen liikenteeltä aiheuttaisi selvityksen tulosten mukaan negatiivisia vaikutuksia radan lähialueen talouteen. Raideliikenteen vilkastuminen realistisen tai optimistisen kasvuskenaarion mukaan kasvattaisi etenkin alueen metsätaloutta, mikä vaikuttaisi edelleen muualle talouteen. Realistisen kasvun vaihtoehdossa alueen talous kasvaisi noin 12 miljoonaa euroa ja optimistisen kasvun vaihtoehdossa yli 23 miljoonaa euroa perusuraan nähden. Henkilöliikenteen käynnistäminen voisi vahvistaa myönteiseksi katsottavia talous- ja työllisyysvaikutuksia entisestään.
Linkki uutiseen.
Suupohjan radasta vahvistuva kehityskäytävä -webinaari
Etelä-Pohjanmaan rautatieyhdistys ja Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti järjestävät webinaarin perjantaina 12.3.2021 kello 9–11.
|
|
Vettä pellossa
Vesi on monessa roolissa pellossa ja viljelyssä. Joskus vettä on liikaa ja toisinaan liian vähän. Hyvin usein peltojen vesitilanne etenkin kasvukauden alkupuolella on satoa eniten määrittävä tekijä.
Porin yliopistokeskus järjestää Vettä pellossa- webinaarin 17.2.2021.
Lisätietoja ja ilmoittautuminen
|
|
|

Opiskelijatyöstä uusia näkökulmia yrityksille
Yritykset voivat tehdä monipuolisesti yhteistyötä yliopistojen kanssa. Esimerkiksi Vaasan yliopisto on tehnyt jo pitkään yhteistyötä Prima Powerin kanssa tutkimuksessa ja opetuksessa.
Yliopiston tuotantotalouden Tuotannonohjauksen menetelmät -kurssin (TUTA3240) 40 opiskelijaa työskentelee parhaillaan Prima Powerin kanssa yhteistyössä miettien uusia ratkaisuja tulevaisuuden materiaalivirtojen ohjaukseen.
Lisätietoja Petri Helo petri.helo (a) univaasa.fi
|
|
|
|
Kuvia kampukselta
Näyttääkö tutulta? Kuva on kopioitu Vallilan sivuilta. Kuosin nimi on Kampusranta.
Nyt ompelukoneet esille ja kesäpöksyjen tekoon!
|
|
|
|
|
|