Copy
Avaa uutiskirje selaimessa

Seinäjoen yliopistokeskuksen Epanet-uutiskirje 12/2019



Aiheita 15.5.2019
  • Avoin työpaikka: Liiketoiminnan kehittämisen professori, sovellusalana puurakentaminen
  • Tervetuloa keskustelemaan alueista kaupungistumisen ja digitalisoitumisen pyörteissä
  • Avoin yliopisto on hyvä päätös, lukiolaisellekin
  • Sibelius-Akatemian kesäkurssit Seinäjoella
  • Taidetta vanhalla paloasemalla: Senses of Sustenance
  • Tapaamisia tutkimuksesta innostuneille
  • Muuta mainittavaa
    • Jumppasen Aapo keikalla
    • Korkeakoulufoorumi 12.6.
    • Vaasan yliopiston opintotarjontaa Etelä-Pohjanmaan kesäyliopistossa lukuvuonna 2019 - 2020
 
Skillansinistä kevättä!

Avoin työpaikka: Liiketoiminnan kehittämisen professori, sovellusalana puurakentaminen
 

Vaasan yliopistoon haetaan markkinoinnin ja viestinnän akateemiseen yksikköön Liiketoiminnan kehittämisen professoria. Professuuri on osa Etelä-Pohjanmaan korkeakouluverkostoa (Epanet). Professuuri on määräaikainen ja se täytetään vuoden 2021 loppuun asti. Tehtävä voidaan täyttää myös tutkimusjohtajan nimikkeellä. Tehtäväntäytössä sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa. Tehtävän sijoituspaikka on Seinäjoki.

Täytettävänä oleva tehtävä sijoittuu Markkinoinnin ja viestinnän akateemiseen yksikköön ja sen tehtävänalana on markkinalähtöinen liiketoiminnan kehittämien, sovellusalana puurakentaminen.

Lisätietoja Vaasan yliopiston sivuilta

Tervetuloa keskustelemaan alueista kaupungistumisen ja digitalisoitumisen pyörteissä

Davids and Goliaths: Regions in the Age of Urbanisation and Digitalization on kansainvälinen konferenssi, jossa keskustelun aiheina ovat muun muassa nopea kaupunkien kasvu, digitalisaation monet kasvot ja uudet trendit alueiden ja maaseudun kehittämisessä. Erityisesti keskitytään pohtimaan myös, miksi eri alueet reagoivat ja mukautuvat eri lailla maailman muutoksiin. Osa alueista oppii ketteräksi Daavidiksi ja osa alueista kasvaa jopa Goljateiksi. Konferenssin aikana mietitään myös mitkä ovat menestyksen avaimia ja millä työkaluilla menestystä voidaan rakentaa?

Konferenssin järjestää Seinäjoen yliopistokeskus yhteistyössä Regional Studies Associationin (RSA) kanssa. Konferenssi on RSA:n pohjoismaisen jaoston vuosittain järjestämä tapahtuma ja kokoontui viimeksi Seinäjoella vuonna 2010.

NoRSA-konferenssi Seinäjoella 17.-19.6.2019
Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan 20.5.2019 mennessä tästä.


 

Avoin yliopisto on hyvä päätös, lukiolaisellekin 


Etelä-Pohjanmaalla tarjotaan monipuolisesti usean eri yliopiston avointa yliopisto-opetusta. Menneen talven aikana avoimen yliopiston mahdollisuuksien markkinointia on kohdistettu erityisesti lukiolaisille.
Miksi lukiolaisen kannattaa harkita avoimen yliopiston opintoja?

Jos tulevaisuuden suunta on vielä hieman epäselvä, avoimessa voi tutustua erilaisiin oppiaineisiin. Jos peruskoulu- ja lukioputken jälkeen tekee mieli vähän huilata, voi avoimessa opiskella hyvinkin joustavalla aikataululla, iltaisin, viikonloppuisin tai kokonaan etänä.

Jos opiskelupaikka jäi saamatta, mutta ei tee mieli pitää kokonaan välivuotta, voi avoimessa jo kerätä opintopisteitä ja kerätä samalla varmuutta seuraaviin pääsykokeisiin.Jos pääsykokeet menevät seuraavankin kerran penkin alle, on avoin yliopisto myös yksi väylä yliopistoon tutkinto-opiskelijaksi.

Eri yliopistojen tarjonta, käytännöt yms. vaihtelevat ja moni muukin asia avoimen opinnoissa saattaa hämmentää. Keräsimme yleisiä kysymyksiä ja vastauksia yhteen, käy tutustumassa.

Sibelius-Akatemian kesäkurssit Seinäjoella
 

Haku Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Seinäjoen kesäkursseille on parhaillaan käynnissä. Kurssikesä avataan Jazz Campin voimin.
 


Sibelius-Akatemian Seinäjoen yksikkö on koko olemassaolonsa ajan - vuodesta 1991 - järjestänyt tasokasta kurssitoimintaa kesäisin Seinäjoella. Perinne jatkuu tänäkin kesänä rytmimusiikkileiri Sibis Jazz Campin, Pianon kesäakatemian sekä Atso Almilan kapellimestarikurssin tahdeissa.
 
Sibis Jazz Campissa opettavat Joonatan Rautio (saksofoni), Teemu Viinikainen (kitara), Aki Rissanen (piano), Kadi Vija (laulu) ja Ville Pynssi (rummut). Kurssijohtaja Ape Anttila ohjaa basson soitossa.
 
Sibis Jazz Campille osallistuu vuosittain runsaslukuinen ja kirjava joukko muusikoita niin Etelä-Pohjanmaalta kuin muualtakin Suomesta. Osa on monivuotisia vakikävijöitä, ja myös uusia osallistujia saadaan mukaan joka vuosi.
 
Sibis Jazz Campin yleisölle avoimet päätösklubit pidetään 13.-14.6. Hotelli Ravintola Almassa. Torstaina konsertoivat kurssin opettajat, ja perjantaina on kurssin oppilaiden vuoro esittää taitojaan.
 

Kesä jatkuu klassisella musiikilla

Sibelius-Akatemian kurssikesä jatkuu heinäkuussa Teppo Koiviston luotsaamalla Pianon kesäakatemialla ja elokuussa kansainvälisesti merkittävällä Atso Almilan kapellimestarikurssilla, joka tuo Seinäjoelle lahjakkaita muusikoita eri puolilta maapalloa. Viime vuosina kurssilaisia on saapunut mm. Hongkongista, Lontoosta ja New Yorkista.
 
Kurssien loppukonsertit ovat yleisölle avoimia klassisen musiikin ilmaiskonsertteja ja ne järjestetään Seinäjoki-salissa. Pianon kesäakatemian pianokonsertti on 3.8. ja Almilan kapellimestarikurssilaisten ja Seinäjoen kaupunginorkesterin yhteiskonsertti 15.8.2019.
 
Lisätietoa kursseista löytyy täältä. Kysy lisää Virkkalan Mikalta 050 384 3484 mika.virkkala (a) uniarts.fi.

Sibis Jazz Campin haku on auki 26.5. saakka, muiden kurssien haku päättyy 31.5.
 

Taidetta vanhalla paloasemalla: Senses of Sustenance

Senses of Sustenance -asema on yhteisnäyttely Seinäjoen vanhalla paloasemalla taiteilijoilta, jotka tekevät prosessiin perustuvaa taidetta pyrkien luomaan taiteellisen tekemisen kautta erilaisia hetkellisiä yhteisöjä. Taiteilija Alan Bulfin käyttää paloasemaa pop-up taidetilana, joka keskustelee taideteoksien kautta aisteista, ravinnosta ja suhteestamme eri luonnontiloihin, ja kuinka ne voitaisiin nähdä kotoisina prosesseina yhteisöissä.

Vanha paloasema, Kaartotie 65, 60100 Seinäjoki
Avoinna 17.–19.5.2019 klo 12–18
Avajaiset 16.5.2019 klo 18 

Lue lisää täältä

Näyttely järjestetään yhteistyössä Breaking the Fifth Wall Pixelache Festivaalin 2019 ja Seinäjoen taidehallin kanssa.

Tapaamisia tutkimuksesta innostuneille

Tutkijatapaamiset jatkuvat Timo-luokassa. Tapaamiset ovat avoimia kaikille kiinnostuneille. Tarkista kevään ohjelma täältä.

Muuta mainittavaa
Jumppasen Aapo keikalla

 
Korkeakoulufoorumi 12.6.


 
Vaasan yliopiston opintotarjontaa Etelä-Pohjanmaan kesäyliopistossa lukuvuonna 2019–2020
Mikä on Seinäjoen yliopistokeskuksen Epanet-uutiskirje?

Uutiskirjeen toimittaa Nina Harjunpää, Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys.
Twitter @Nina.Harjunpaa
Seinäjoen yliopistokeskuksen Epanet-uutiskirjeen postituslista on Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksen yhteystietorekisteri, joka sisältää tilaajien sähköpostiosoitteet. Osoitteita käytetään vain uutiskirjeen postitukseen.

Voit koska tahansa 
lopettaa tilauksesi tämän linkin kautta tai lähettämällä sähköpostin osoitteeseen nina.harjunpaa (a) epky.fi. 


 






This email was sent to <<Sähköpostiosoite>>
why did I get this?    unsubscribe from this list    update subscription preferences
Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys & Seinäjoen yliopistokeskus · Kampusranta 9 C · Seinäjoki 60320 · Finland

Email Marketing Powered by Mailchimp